| Saturday, April 8th, 2006 |
|
||||
| ken on maistanut toisenmoisia, pahoja päivä, jolloin kihti kolottaa jäsenissä tai ohimoiden taakse pesiytynyt päänsärky pirullisesti muuttaa kaikki silmän ja korvan vaarinotot hyvänsävyisistä piinallisiksi, tai noita sielullisen näivettymisen päiviä, sisäisen tyhjyyden ja epätoivon pimeitä päiviä, jolloin ihmisten maailma ja niin sanottu kulttuuri irvistää joka askeleella halvassa ja valheellisessa markkinaloistossaan vastaan - ympärillään tekniikan tärvelemän luonnon kuihtumus ja kato - ja sairaaseen minään syöpyen piinaa ihmistä kestämiskyvyn äärimmäisille rajoille asti, - ken on noita hornamaisia päiviä maistanut, hän on sellaisiin puoliluomaisiin normaalipäiviin kuin minun tämänpäiväiseni varsin tyytyväinen; kiitollisin mielin hän istuu lämpimän uunin ääressä, kiitollisin mielin hän aamulehteä lukiessaan toteaa, ettei ainakaan vielä tänään ole puhjennut uutta sotaa, ettei liioin ole syntynyt uutta diktatuuria ja ettei talouselämässä ja politiikassa ole vielä tänään tullut ilmi vallan ennen kuulumattoman törkeätä konnuutta; kiitollisena hän virittää ruostuneen lyyransa kielet hillittyyn ja kohtuulliseen riemuun, ylistysvirteen, jolla hän ikävystyttää bromin turruttaman tyytyväisyytensä uneliasta ja leppoisaa puolijumalaa. ja tämän autuaan ikävystymisen ja armeliaan tuskattomuuden unettavassa lenseydessä muistuttavat nuo molemmat, untelona nyökyttelevä puolijumala ja hienoisesti harmaantunut, hillittyä psalmiaan veisaava puoli-ihminen, niin kuin kaksoset toisiaan. erinomaisen ihastuttava asia tämä tyytyväisyys, tämä tuskattomuus, erinomaisia tämmöiset siedettäviksi nujerretut päivät; tuska sen enempää kuin ilokaan ei uskalla huutaa ääneensä, vaan kaikki hiiviskelee hiljaa kuiskaten ja varpaisillaan. mutta nyt on kuitenkin niin, että nimenomaan tätä tyytyväisyyttä en voi sietää, että se tuota minun vimmaista epätoivoa täynnä täytyy paeta johonkin toiseen lämpötilaan, mikäli mahdollista ilontunteen tietä, mutta tarpeen tullen myös tuskan tietä. kun olen vähän aikaa elänyt ilman iloa ja ilman tuskaa ja hengittänyt niin sanottujen hyvien päivien lenseätä, laimeaa ilmaa, silloin tunnen lapsekkaassa sielussani itseni niin viheliäiseksi ja kurjaksi, että paiskaan ruostuneen kiitollisuuden-lyyrani vasten uneliaan tyytyväisyydenjumalan tympeää naamaa ja mieluummin vaihdan huoneenlämmön leppoisan hyväilyn oikein pirullisen piinan polttoon. ja niin minussa syttyy villi himo kokea jotain kuohuttavaa, kokea sensaatioita; minut valtaa vimmattu raivo tätä siivoa, latteaa, valmiiksikaavailtua ja steriiliä elämää kohtaan. minussa kiehuu himo iskeä jotakin mäsäksi - tavaratalo, kirkontorni tai oma itseni - himo tehdä jos jonkinlaisia mielettömyyksiä, riuhtaista peruukki tuon tai tämän jumaloidun vanhan hölmön päästä, antaa kapinalliselle koulupojalle matkalippu hampuriin, vietellä siveä tyttölapsi tai vääntää niskat nurin joltakulta porvarillisen maailmanjärjestyksen tukipylväältä. sillä pohjattomammin kuin mitään muuta minä vihaan, inhoan ja kiroan tätä tyytyväisyyttä, tätä hyvinvointia ja mukavuutta, tätä poroporvarien hellimää optimismia, tätä keskinkertaisen, kaavamaisen, normaalin ihmisen säädyllistä, sävyisää elämää. (hermann hesse, arosusi) | ||||
|
|
| Monday, March 20th, 2006 |
|
||||
|
jos sinut vietäisiin siperiaan ja sitten laitettaisiin side silmille ja vietäisiin hollolaan, et huomaisi eroa paikkojen välillä. lähdin tänään erittäin vaikean heräämisen jälkeen (no okei olin ehkä keitellyt teet mutta sitä ei lasketa) ulos kävelylle. oli ihan nätti sää, aurinko paistoi ja tuuli oli siedettävä. mutta sitten! olin ehtinyt kävelemään juuri niin kauas että tietenkin sää muuttui lempeästä julmaksi, tuuli pureutui takin läpi ja olin varma että kohta löydän itseni venäjän puolelta kun tuuli meinasi tarrata mukaansa. hetken ajan pelkäsin että saan oksennuskohtauksen mutta se meni onneksi pian ohi eikä tarvinnut juosta metsikköön tunkemaan sormia kurkkuun. kömmin ja rämmin hikisenä ja inhottavana riikalle, missä sain levähtää hetken ja juoda vettä ja tasata pulssia. sitten yhdessä lähdettiin kioskille ja siwaan ostamaan tarjouskahvia. kioskin setä on suloinen, se antaa aina karkkia kun ostaa jotain. riikka osti tupakkaa ja setä antoi molemmille karkkia, oli vielä lemppareita! suu vaaleanpunaisen tahman peittämänä hymyilin irvokkaasti hyisessä vastatuulessa ja poltin tupakkaa tumput käsissä niin että sain suuni täyteen villaista lankahöttöä. siwassa menin lukkoon kun taiteilija timo jakola tuli juuri samaan aikaan, tyrmäävän tyylikkäänä. minä tietenkin naama punaisena vanhassa laskettelutakissa kiroan senttejä jotka vierivät tiskille ja en saa otetta kahvipaketista kun käsissä avaimet ja tumput ja kolikoita. harmillista, olisin halunnut olla vähän edustavampi ja menestyneen näköinen (jakola opettanut minulle pastelliliitujen salat) enkä onneton parka särkyneine lytättyine itsetuntoineen. vaikkei jakola ole mielestäni edes kummoinen taiteilija! kotona luulin sulavani suihkuun, laitoin veden oikein kuumalle ja taas ilostuin suuresta höyrypilvestä jonka sain aikaan. on niin hupsua kun käy suihkussa ja tulee ihan höyryävästä huoneesta ulos ja käy parvekkeella niin itsekin höyryää! olen saanut vähän mielenrauhaa, se tulee pienistä asioista. kun saan itseni ylös sängystä, kun saan aikaan keittää kahvia, kun saan aikaan hymyillä ystävälle. mielialat kyllä hyppivät keskinkertaisesta kamalaan, mutta luulen että parempaan ollaan menossa. ainakaan enää ei itketä koko ajan. tällä hetkellä minua hymyilyttää: - pehmeä ja ihana musta neuletakkini josta puuttuu yksi nappi - villasukat - vaaka! - tekemäni syntisen hyvät piparit (vaikka syönnin jälkeen tuli oksennus huonon omantunnon takia .__. ) kyllä se tästä, vähitellen. (vaikka nytkin tuli pelko jos tällaisen tekstin jälkeen tuleekin syöksykierre takaisin alkuun.) |
||||
|
|
| Tuesday, February 21st, 2006 |
|
||||
|
|
| Sunday, December 11th, 2005 |
|
||||
|
ujostelen. suurin osa lukittuja, osa julkisia. mutta voithan aina kysyä! ♥ |
||||
|
|
